80-luvulla työttömyys alkoi käydä ylivoimaiseksi, kun Isä lopulta onnistui järjestämään minulle työpaikan Takosta. Hän työskenteli itse viimeistelyssä Jagenbergin arkkileikkurilla, mutta minut sijoitettiin massapuolelle haastattelun perusteella.
Ensimmäiset päivät Takossa tuntuivat sekavilta. Me jätteenpaalaaja-pulpperimmiehet minä ja tuleva urheilutoimittaja Salo iskuskelimme taukotuvassa kuudennessa kerroksessa ja katselimme alas pihaan, jossa tehdaspalokunta harjoitteli.
Tehdaspalokuntalaisia pidettiin leikkisästi kapitalistin kätyreinä – he olivat päivätyöläisiä, joita kadehdimme.
Työ oli ykstoikkosta ja me täytimme ristisanatehtäviä ja ajelimme trukeilla rallia.
Seuraava askel Takon uraputkessa oli puunkuljettimilla.
Lielahdesta tuotiin rekoilla pöllejä alapihan isoon altaaseen, josta ne kulkivat ketjukuljettimella ylös kumihihnalle.
Siellä heiluin keksin kanssa kuin uitolla ikään, asetellen pöllit tarkasti vierekkäin. Sitten ne katosivat hitaasti alas hiomoon, jossa ne jauhettiin hiokkeeksi.
Uraputki jatkui ja pian siirryin sihtimieheksi Jylhävaaran keskipakosihdeille.
Siellä minun piti varmistaa, että veden ja massan suhde oli oikea. Jos massa meni paksuksi, se vyöryi lattialle.
Näin käydessä heiluin seuraavat pari tuntia vesiletkun kanssa pakottaen massaa lattiakaivoihin. Työ oli vittumaista, mutta sain tehdä kaiken omassa rauhassa.
Kolmivuorotyön rytmi alkoi pian vaikuttaa terveyteeni. Yövuorot olivat erityisen raskaita; pimeys, hiljaisuus ja yksinäisyys tekivät niistä sietämättömiä.
Lueskelin Jerry Cotton -lehtiä pysyäkseni hereillä, mutta öisin ajatukset kiertyivät synkkiin solmuihin. Tuntui, että elämä kului hukkaan, ja päivisin en saanut nukuttua, niinpä unettomuus synkensi mielen.
Sitten kohtalo puuttui peliin ja Futisporukan treeneissä katkaisin käteni.
Pitkä sairasloma toi odotetun hengähdystauon. Kipu ja pakollinen lepo antoivat aikaa ajatella.
Kun tuli aika palata töihin, päätin, etten menisi takaisin Takoon, jossa vietetty aika opetti minulle paljon – ei pelkästään nöyryyttä työhön, vaan myös sen, kuinka tärkeää on kuunnella itseään ja ottaa ohjat omiin käsiinsä.