Avohoitoon painottuva mielenterveystyö on muuttanut perinteisen ”hulluus”-käsitteen. Nykypäivänä on lähes mahdotonta päästä sairaalahoitoon. Tämä koskee kaikenikäisiä mielenterveyspotilaita.
Työikäisen väestön kynnys päästä, aiemmin joutua ”hullujen huoneelle” on korkea. Ahdistuneisuus ja masennus, jota nykypäivän hektinen elämänrytmi synnyttää on kuitenkin yleistä kaikissa sosiaaliluokissa.
Niinpä ollaan omissa oloissaan, varsinkin köyhät, ja yritetään pärjätä.
Toisaalla julkisuuden henkilöiden ja hyvin toimeentulevien yhteiskuntamme ”tukipilareiden” masennukselle mediassa antamat kasvot ovat kapoiset, mutta kukapa olisi kiinnostunut tavallisen Reinon masennuksesta.
Vanhusten masennus- ja mielenterveysongelmat ovat vieläkin huonommassa jamassa. Omaisten häikäilemätön oman edun tavoittelu ja raha ratkaisee -ajattelu aiheuttavat sen, että on monta yksinäistä masentunutta Mattia ja Maijaa, joiden pitää selviytyä omin nokkinensa. Keski-ikäiset kiireiset lapset eivät aikaansa ja tulossa olevaa perintöään ”höperöön” tuhlaa.
Ainoat huolenpitäjät ja välittäjät ovat viranomaiset ja kotipalvelutyöntekijät. Varsinkin kotipalvelun ammattilaiset joutuvat riittämättömästä kontaktiajasta ja sen aiheuttamasta huonosta omastatunnosta huolimatta toimimaan myös mielenterveys tukihenkilön vaativassa roolissa.
Poikkeuksellisia ihmisiä, jos jaksavat ja pystyvät siihen ja millä palkalla.